Projektipäällikkö Arto Sopasen mukaan tekninen puoli onnistui ensiluokkaisesti pilarien hiontatyön suhteen. Redin teräsrungon pilarit on valmistettu kierresaumahitsatusta putkipalkeista, jotka hiottiin Normekin tehtailla ennätysmäisen sileiksi. Arkkitehdille ja tilaajalle tällä saavutuksella on erityisen suuri merkitys, sillä rakennuksen sisätiloissa ei näy yhtään hitsaussaumaa.
Kaikki tiet vievät kirjaimellisesti Rediin. Erinomainen sijainti kaikkien liikenneyhteyksien varrella takaavat niin jalankulkijoille, pyöräilijöille ja autoilijoille paikan asua tai viettää aikaa Itämeren idyllisissä maisemissa monipuolisten harrastusten, ostosmahdollisuuksien ja muiden palveluiden parissa. Kalasataman metroasema sijaitsee kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa, josta metro kulkee noin 500 kertaa päivässä, mahdollistaen kulun ydinkeskustaan vain yhdeksässä minuutissa. Lentokentälle kalastamasta matka taittuu puolessa tunnissa. Normek toimitti ja asensi myös metrokatoksen teräsrakenteet onnistuneesti. Lisäksi kauppakeskuksen yhteyteen valmistuva maanalainen parkkihalli tuo 2000 autolle pysäköintimahdollisuuden.
Kauppakeskus Redin urakka on Normek Oy:n kaikkien aikojen suurin toimitus, uniikki kohde, jonka Normekin asentamat pilarit mahdollistivat. Iso kiitos kuuluu myös suunnittelutoimistolle Swecolle, jonka kanssa tehty tiivis yhteistyö lukuisten suunnittelukokousten ansiosta auttoi osaltaan kokonaisuuden valmistumisessa. Asiakkaalta on tullut positiivista palautetta projektin tiimoilta. Normekin huippuosaajat hoitivat jälleen kerran homman kotiin.